Naali

Naali

Naalin tarina

Naali eli napakettu on Suomen uhanalaisin nisäkäs. Uusimpien arvioiden mukaan Suomessa on enää vain 5-10 naalia. Pohjoismaissa naaleja on reilut 200, niistä valtaosa elää Norjassa ja Ruotsissa.

Naaleja oli mahdollista nähdä vielä 1900-luvun alussa aina Etelä-Suomea myöten. Naalit metsästettiin kuitenkin lähes sukupuuttoon, kunnes ne rauhoitettiin vuonna 1940. Naalikannan vähäisyyden vuoksi naalit eivät juurikaan lisäänny Suomessa. Viimeisin varma havainto naalien lisääntymisestä on vuodelta 1996. Kaikki toivo ei ole kuitenkaan vielä kuollut. Kesällä 2016 Metsähallituksen ylläpitämään ja WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuvia kahdesta naalista samalla pesällä. Pesintä kuitenkin epäonnistui.

Ilmaston lämpenemisen myötä naalit ovat muuttaneet yhä pohjoisemmaksi. Nykyään naalit elävät pohjoismaiden pohjoisosien lisäksi lähinnä pohjoisilla napa-alueilla Venäjällä, Alaskassa, Kanadassa, Grönlannin reunaosissa, Islannissa ja Huippuvuorilla.

Naali on luonnossa harvinainen ja jos joku sen sattuu kohtaamaan, jää tapahtuma varmasti mieleen. Me Naalikalliossa tunnemme samoin. Emme ole vain osa isoa kasvotonta yritysmassaa kovasti kilpaillulla alalla, vaan edustamme ja puolustamme aidosti omaa näkemystämme erottautua markkinoilla ja kasvattaa omaa Naalikallio-heimoamme hallitusti mutta samalla määrätietoisesti.

Lue lisää naaleista ja naalien maailmasta WWF:n sivuilta https://wwf.fi/elainlajit/naali/